Teksti: Tea Itkonen
Sata vuotta sitten heti vuoden 1923 alussa Jaakkimassa viriteltiin kotiseutuaatetta ja -päiviä. Moottorina oli Jaakkiman kansaopistoseura ja yhteistyöhön kutsuttiin nuorisoseuroja helmikuun alun lehtijutussa. Toimikuntaan valittiin kansanopiston johtajatar Hellä Pelkonen, neiti Ida Kopsa, opettaja Heikki Haakana, työnjohtaja Pekka Sikiö, Eino Pipatti ja kunnankirjuri Viljo Paakkinen.
Alkajaisiksi esitettiin tavoitteeksi keräyksen avulla saada koolle ja juhlaan esille edustava kokoelma pitäjän taloista löytyviä muinaismuistoja ja vanhoja työkaluja, esineitä ja käsitöitä. Esineet lainattiin kuittia vastaan vain juhlapäiväksi, eikä vielä toiveissa siintävää kotiseutumuseota varten.
Ensimmäinen Kotiseutujuhla onnistui erinomaisesti
Juhla vietettiin Jaakkiman Kansallisnuorisoseuran talolla, jonka juhlasali oli tilaisuutta varten kauniisti koristettu erilaisilla kotiteollisuustuotteilla, matoilla ja ryijyillä sekä muinaisaikaisilla esineillä ja karhuntaljoilla. Kellon lähetessä yhtä täyttyi nuorisoseuran avara sali aivan tungokseen asti yleisöstä. Joukossa nähtiin useita vanhuksiakin, jotka tuskin koskaan tätä ennen olivat nuorisoseuratalon ovea avanneet.
Ohjelma alkoi Karjalaisten laululla, jonka jälteen johtajatar Hellä Pelkonen piti avauspuheen, jossa ”hänelle ominaisella varsin mieltä kiinnittävällä ja mukaansa tempaavalla tavalla kuvaili kotipitäjää ja sen merkillisyyksiä, erittäin niitä monia rakkaita muistoja, joita itse kullakin on omasta kotiseudustaan, jossa elämänsä ja valoisimmat ja huolettomimmat päivät on viettänyt.” Tämän jälteen laulettiin yhteisesti ”Mull’ laakson liepehellä”.
Sitten seurasi rovasti Viktor Salmisen erittäin mielenkiintoinen ja valaiseva esitelmä Jaakkiman pitäjän historiasta. Häneltä oli julkaistu aiemmin samana vuonna historiateos Jaakkiman pitäjän historia I.
Salmisen kunnianhimoisena tavoitteena oli kirjoittaa ensimmäiselle osalle jatkoa, mutta hänen työnsä jäi kesken hänen kuollessaan vuonna 1927.
Juhlaesitelmät käsittelivät monipuolisesti pitäjän kehityksen vaiheita ja yhteistoimintaa. Suntio Antti Jääskeläisen aiheena oli pitäjän kouluolot 50 vuoden ajalta, Maanviljelijä Antti Kilpiö puhui pitäjän ensimmäisen kansakoulunopettajan Mikko Heleniuksen vaikutuksesta kansanopettajana ja valistusrientojen johtajana. Lehtori Lauri Pelkosen esitelmä käsitteli kansanrunoutta ja toimittaja, maisteri Arvo Inkilä puhui Salmisen historiateoksesta ja kehotti kaikkia hankkimaan sen omakseen sekä kokoamaan muistoesineitä ja säilyttämään niitä tuleville sukupolville: ”Kotiseudun ja isänmaan rakkaus on suurimpia ja jaloimpia tunteita, mitä ihminen omaa, joten sitä tunnetta olisi jokaisen vaalittava ja kehitettävä omassa itsessään.”
Seudulla Sorolansaaressa kesähuvilaa pitävä ja pitäjästä kansatieteen kokoelmiin Helsinkiin esineistöä koonnut sekä kansantapoja valokuvannut kansatieteilijä U. T. Sirelius tervehti juhlaa sähkösanomalla. Hänhän juuri siirrätti 1900-luvun alussa Pajasyrjästä Helsinkiin savutuvan, joka edelleen on Kansallismuseossa vierailijain nähtävänä.
Yleisö sai kuulla emäntä Suokkaan laulamia itkuvirsiä, sekin katoavaa kansanperinnettä jo tuolloin, ja yli 80-vuotiaan Okulia Kuisminin esittämiä vanhoja lauluja, joista monet käsittelivät hänen elämänvaiheitaan. Tilaisuutta varten perustettu sekakööri esiintyi urkutirehtööri Ernst Zinckin johdolla.
”Lopettajaispuheen piti johtajatar Hellä Pelkonen ja lopuksi laulettiin virsi ”Oi, kuningasten kuningas”. Niin päättyi tämä mieltäylentävä ja runsasohjelmainen juhlahetki kotoisen lämpimän mielialan vallitessa.” Juhlasta raportoi mm. Käkisalmen Sanomat 12.4.1923 numerossaan.
Riutan Anni sai ensiesityksen
Päiväjuhlaa seurasi vielä juhlailtama. Aluksi oli yhteislaulua ja kunnankirjuri Viljo Paakkisen esitelmä osuustoiminnasta Jaakkimassa. Rouva Ida Haiminen esitti yksinlaulua ja opettaja Heikki Haakana puhui jaakkimalaisten seura- ja yhdistyselämästä. Tuolloin paikkakunnalla oli olemassa 25 eri seuraa ja yhdistystä, taloudelliset ja puolueyhdistykset lukuun ottamatta. Näistä aktiivisesti toimi 15, ”toiset nukkuivat joko tilapäistä ja ijäistä unta”. Maisteri Arvo Inkilä puhui myös iltamassa ja kuvaili juhlapuheessaan suomalaista sitkeyttä niin henkisen kuin taloudellisen elämän alalla ja antoi monia mieliin pantavia ohjeita nuorisolle nuorisoseura- ja kotiseutututkimustyön tekemisessä.
Kirjoittamansa runon lausui nuori seminaarilainen, herra Eino Pipatti. Sitten esitettiin talollisenpoika Kalle Sikiön tilaisuutta varten kirjoittama 2-näytöksinen näytelmä Riutan Anni, joka kokoonpanoon nähden oli erinomaisen onnistunut ja esitettiin kohtalaisen reippaasti. ”Muuten mainittakoon, että näytelmän tekijä ei tietääksemme ennen ole kirjallisella alalla esiintynyt, joten siinä suhteessa näytelmä oli suoranainen yllätys yleisöllemme.” Esitys arvattavasti pohjautui vanhaan kansantarinaan, johon Jaakkimassa erityisesti liittyi Sorolan korkea näköalapaikka Annanriutta.
Vielä esitettiin tilaisuutta varten kirjoiteltu kuvaelma Menneiden muistolle, joka niin ikään onnistui aika hyvin. Iltama lopetettiin Maamme-laululla.
Juhlan kuluessa otettiin useita valokuvia, joita oli myöhemmin saatavana herra Hiltusen valokuvaamossa Kopsan talossa. Viereinen, Suur-Jaakkimalaisten kuva-arkistossa säilynyt kuva lienee yksi näitä tilaisuudessa otettuja valokuvia. Näyttämön vasemmalta puolelta pystyy hahmottamaan perinteisen jaakkimalaisen punamustan villalangoista kudotun seinävaatteen.
Juhla oli erittäin onnistunut ja jätti jälkeensä ehjän ja kauniin muiston. Se oli myös omiaan lähentämään vanhempaa väkeä ja nuorisoa toisiinsa ja lisäämään arvonantoa puolelta sekä toiselta. toivottiin yleisesti, että nyt kotiseutuaate ja oman kotiseutumuseon valmistelu saa vauhtia.
Juhla painui mieleen
Hellä Pelkonen muisteli vuonna 1938 Jaakkiman Sanomissa juhlaa näin: ”Mieleeni ovat jääneet erikoisesti seuran puuhaamat Jaakkiman kotiseutupäivät. Juhlajumalanpalveluksella kirkolla oli juhla alkanut. Jaakkimalaiset ryijyt, karhuntaljat ja Karjalan värit olivat jo Seurantalon saliin loihtineet kotoisen tunnelman. Seinillä nähtiin edesmenneitten jaakkimalaisten työntekijäin muotokuvia. Siellä oli maanraivaajia, pappeja, virkamiehiä y.m. Pöydille koottu esinejoukko kertoi jaakkimalaisten työvälineistä edellisten polvien aikana. Kaikki mukana olleet me muistamme rovasti Salmis-vainajan valaisevat luennot kotipitäjämme historiasta ja viimeisen jaakkimalaisen runolaulajan Okuli Kuisminin laulamisen – Ei kyyneletöntä silmää Okulin kiitosta laulaessa.”
Kapuloita rattaissa
Museohanke ei kuitenkaan tuolloin ottanut vielä tulta. Kansallisromantiikan myötä kotiseudun tutkimus oli laajentunut ja kotiseudun merkitys ymmärretty jo 1800-luvulla. Suomalaisen kirjallisuuden seuran puitteissa oli syntynyt laaja kerääjäverkosto jo aiemmin kansatieteellisen museon ja osakunnissa järjestetyn keruutoiminnan rinnalle. Kotiseutumuseoaate vahvistui entisestään vuosisadan vaihduttua eri puolilla Suomea ja koulujen opetusohjelmaan oli heti 1900-alussa otettu kotiseutukasvatus.
Ensimmäinen kotiseutumuseo oli perustettu Lohjalla vuonna 1894. Karjalassa oli myös jo kotiseutumuseohankkeita. Jaakkimalaisia hidasti varmasti myös rovasti Salmisen kuolema. Toinen tulisielu Aarne Tolkki sai pitää vielä useita palopuheita ja kirjoittaa lehteen 30-luvulla herättääkseen jaakkimalaisia.
Museoyhdistys perustettiin vihdoin marraskuussa 1938 ravintola Mainoksessa pidetyssä perustavassa kokouksessa. Kokouksen avannut toimittaja Tommi Kilpiö valittiin sen puheenjohtajaksi ja sihteeriksi maisteri Hallikainen. Perustamispäätös oli yksimielinen ja tehtäviksi määriteltiin kotiseutumuseon perustaminen, hoitaminen ja kartuttaminen.
Museon perustamisessa oli tärkeänä näkökantana myös se, että paikkakunnalle saataisiin matkailuväkeä kiinnostava kohde. Olihan Lahdenpohjan kauppalaan suuntautunut lomamatkailijoiden liikenne kasvanut huomattavasti 30-luvun nousukaudella. Kauppalan sijainti oli liikenteellisesti ja matkailullisesti oivallinen.
Jäseniä liittyi jo kokouksen aikana parikymmentä henkilöä. Sääntöjä laatimaan valittiin toimikunta koolle kutsujanaan kapteeni D. Lindh ja jäseninä opettajat Väinö Santala, Eevi Linni ja Airi Salminen, rouva Elmi Jääskeläinen ja metsätalousneuvoja Aaro J. Punkari, varalle maanviljelijät Tommi Kilpiö ja Aarne Tolkki. Evästykseksi toimikunnalle määriteltiin jäsenmaksut ja päätettiin anoa seurakunnalta pian vapautuvaa vanhaa pitäjäntupaa museokäyttöön.
Kun Jaakkiman uusi funkistyylinen kunnantalo vihittiin loppukesällä 1939, vapautui vanha, 94 vuotta palvellut pitäjäntupa kunnallisista tehtävistään virastojen ja virkakuntien toimisto- ja kokoushuoneena. Siitä kaavailtiin kunnostusten jälkeen hieman myöhemmin syksyllä Jaakkiman kotiseutumuseon tyyssijaa, mutta toisin kävi! Syttyi sota. Museohanke haudattiin.
Kotiseutumuseoita on maassamme nyt lähes 1 000, joukossa kymmenkunta luovutetun alueen karjalaista perinnettä vaalivaa museota tai perinnehuonett.